Water tank for Kiverenge primary school

November 20, 2020 admin

Taas on rakennettu sadevedenkeruutankki. Se valmistui Kiverengen alakoululle Mwangaan. Kiverenge on Mgagaossa, jossa muutama vuosi sitten rakensimme vesitankkeja yli 80:een kotiin. Siellä oli valtava motivaatio toimia ryhmissä ja kerätä rahaa vesitankkeihin, koska alue on niin kuiva ja vesipula vaivaa jatkuvasti. Nyt Mgagaon koordinaattoriopettaja on niin innostunut ratkaisemaan koulujen vesiongelmaa, että pyytää vesitankkia kaikille Mgagaon koululle (Itse asiassa tämä innostus on ollut siellä jo vuodesta 2013, jolloin anoimmekin rahaa Ulkoministeriöltä vesitankkien rakentamiseen… silloin hakemuksemme kaatui siihen, ettemme olleet suunnitelleet jätevesitankkeja ’vessojen huuhteluvesille’…  😉 Kouluissa on ulkovessat, syvä kuoppa, sen päällä valettu betonilaatta, jossa muutaman sentin korkuiset astinlaudat kyykkimiseen, eikä vettä juuri ollenkaan laatan pesemiseen, eikä käsienpesumahdollisuutta ollenkaan. Sittemmin olemme anoneet rahoitusta monelta säätiöltä, mutta vastaus on aina ollut kieltävä, koska hakemuksia saapuu satoja per kuukausi). Koordinaattori opettaja luetteli viisi kouluaan: Mgagao secondary, Mgagao primary, Kamani, Kuzeni ja Kingondi. Tällä hetkellä meillä on rahaa vain yhteen tankkiin ja se menee Ngulun terveyskeskukselle… eli käytännössä tämä terveyskeskus on pieni kyläklinikka seillä Parevuorten eteläkupeessa pienen hakkaavan hiekkatien varressa. Pystymme myös olemassa olevilla varoillamme rakentamaan vielä kaksi hellaa. Sitten tarvitsemme taas apuanne…

Tämän Kiverengen tankin mahdollisti Miikan lahjoitus, jonka hän antoi tätinsä Toinin muistolle. Niinpä tankin kyljessä onkin Toinin nimi. Luonnollisesti käsienpesupaikat toimitettiin tankin kanssa ja lapset pääsivät niitä jo kokeilemaan. Myös valtio on alkanut vaatimaan käsienpesupaikkoja nyt korona-aikaan. Rakentajina olivat Ndanu, Mandela, Msangi (earlier we called him Elias), Iddy and Florens. A big thank you!

A rainwater harvestin tank has been built again. It was completed at Kiverenge Primary School in Mwanga. Kiverenge is in Mgagao, where a few years ago we built water tanks for over 80 homes. There was a huge motivation to work in groups and raise money for water tanks because the area is so dry and water scarcity is a constant problem. Now the Mgagao coordinator teacher is so enthusiastic about solving the water problem that he asks for a water tank for every school in Mgagao (In fact, this enthusiasm has been there since 2013, when we applied for money from the Ministry for Foreign Affairs to build water tanks… then our application failed because we had not designed sewage tanks for ‘toilet flushing water’… 😉 Schools have outdoor toilets (‘longdrops’), a deep pit, a concrete slab over the pit with two low stepping stones for squatting, and almost no water at all to wash the slab, and no hand washing facilities. Afterwards we have applied for funds from several foundations and the answers has always been negative due to hundreds of applications that foundations receive every month). The coordinator teacher listed five schools: Mgagao secondary, Mgagao primary, Kamani, Kuzeni and Kingondi. Currently, we have money for one tank only and it goes to Ngulu Health Center… in practice this ‘health center’ is a small village clinic on the southern lowlands of Parevuori along a small bumpy dirt road. We will also be able to build two more stoves with our existing funds. Then we need your help…

This Kiverenge tank was made possible by the donation from Miika which he gave in memory of his aunt Toini. So there is Toini’s name on the label. Naturally handwashing kits accompanied the tank and the children could already try them out. The Government has also started to require handwashing places due to corona. The builders were Ndanu, Mandela, Msangi (formerly we called him Elias), Iddy and Florens. A big thank you!