Vierailulla Singidan metsäpuutarhoissa

Terveiset Tansaniasta. Matkan aikana kohokohta oli vierailla Singidassa Trees for the Future – projektissa ja tutustua Metsäpuutarhoihin ja suuriin vijelijäryhmien hoitamiin taimitarhoihin.

Yhdessä Metsäpuutarhassa on noin 2000 puuta. Suurin osa niistä on rajoilla. Uloimpana on piikkipuiden (Acacia polycantha) muodostama tiheä 30 sentin välein istutettu pensasaita, sisemmissä kahdessa ringissä on Gliricidiaa ja Leucaenaa (mlusina paikallisesti ja helpommin).

Piikkinen pensasaita
Sisäpuolella kaksi kierrosta typpeä sitovia puita

Piikkipuut pitävät naapureiden vuohet, lehmät ja lampaat poissa viljelyksiltä, Gliricidia ja Lucina ovat typpeä sitovia puulajeja, jotka parantavat maaperän hedelmällisyyttä ja lisäksi Lucina on erinomainen rehukasvi kotieläimille.

Puutarhan sisäosa on jaettu moneen eri tarkoitukseen: 1. maissipellolle, jota halkoo kyyhkynhernerivistöt (nekin ovat palkokasveina tietenkin typpeä sitovia ja maaperää siten hedelmöittäviä); 2. erilaisten vihannesten viljelyyn (mm munakoiso, okra, chili, tomaatti, pinaatti, lehtikaali); 3. hedelmäpuillle, kuten guava, mango ja papaya, joka oli nyt rutikuivaan aikaan näyttävimmin tuottava; ja 4. muille puille, joista saa polttopuuta ja puutavaraa.

Kuivuudesta huolimatta papaya puissa oli kypsyviä hedelmiä runsaasti
Jo varttuneempi Leucaena puu tarjosi jo varjoa imisille ja muille kasveille
Kyyhkynherneet on leikattu kolmen satovuoden jälkeen. Vielä ne toimivat polttopuuna ja maanparannuksena

Metsäpuutarhojen suurimpia hyötyjä ovat:

  • tuottoisuus koko vuoden (verrattuna vain kerran vuodessa korjattuun maissi-papu satoon)
  • useat myyntikasvit
  • maaperän paraneminen (sekä katteen = mulching, varjoisuuden mahdollistaman mikrobiston, ja typpeä sitovien puiden toimesta)
  • eroosion torjuminen
  • veden kierron ennallistaminen (varjoisuuden ja puiden juurien toimesta)
  • mikroilmasto (varjossa on miellyttävää myös ihmisille; ja varjo tarjoaa mahdollisuuden kasvattaa lyhytjuurisia vihanneksia kuumillakin alueilla)
  • hiilen sitominen
  • valtava luonnon monimuotoisuuden lisäys verrattuna muutaman viljelykasvin viljelyyn verrattuna
Viljelijäryhmän taimitarha. Tuhansia ja tuhansia puita.
Taimitarha on hyvin suojattu auringonkukkien varsilla.
Jokainen oppii valmistamaan myös kompostia (taustalla maassa). Guavapuun varjossa keskipäivän paahteessa.
Kiinankaalit suojattuna auringolta, kanoilta ja linnuilta

Liana aloittaa KIWAKKUKI:n ja Trees for the Future -järjestön kanssa metsäpuutarhahankkeen Mwangassa vuoden 2023 tammikuun alussa. Hanke kestää neljä vuotta.

Share this page