Ensimmäiset vihannekset kypsyivät Shirimatundassa

Ihania kuvia Shirimatundan hankkeesta! Vihanneskoulutukset ovat olleet onnistuneita. Kaksi tiputuskastelupuutarhaa ovat jo tuottavia ja ryhmän jäsenet vievät iloisina kotiin tuoreita vihanneksia. Välillä tuholaiset jo uhkasivat puutarhoja, mutta siihenkin löytyi luomuratkaisu, eli neempuun (mwarobaini, Azadirachta indica) lehdistä tehty uute sekä sipulit kasvamassa vihannesten keskellä (oikeanpuoleinen puutarha). Kasteluvetenä käytetään uudessa vesitankissa varastoitavaa vettä. Jokaisella ryhmän jäsenellä on […]

Ensimmäiset vihannekset kypsyivät Shirimatundassa Read More »

Uutisia Shirimatundan hankkeesta

Shirimatundan hanke on lähtenyt innolla käyntiin. 35 henkilöä, joista 4 miestä ja loput naisia, perusti Agro-ryhmän nimeltä Songuo. Ensimmäiseksi ryhmää autettiin kirjoittamaan ryhmän säännöt. Sitten seurasikin heti käytännön koulutukset: 1. Tiputuskastelulaitteen rakenne ja toiminta, 2. Keittiöpuutarhan kasvatuspenkin valmistus ja siementen kylväminen, 3. Taimitarhan maa-aineksen käsittely polttamalla tuholaisten hävittämiseksi, ja 4. Hedelmäpuiden istutus. Viime viikolla valmistui

Uutisia Shirimatundan hankkeesta Read More »

Uusi hanke “Metsäpuutarhaviljelyä ihmisten ja planeetan hyödyksi”

(Below in English) Ulkoministeriö on myöntänyt Lianalle 192,000 euroa hankkeeseen ”Metsäpuutarhaviljelyä ihmisten ja planeetan hyödyksi”. Liana, rahoituksen pääsaajana toteuttaa tämän hankkeen yhdessä KIWAKKUKI:n kanssa vuosina 2023-2026. Hankkeen kokonaisbudjetti on 226 000 euroa. Osa kustannuksista katetaan oma-rahoituksella ja luontoissuorituksilla, mukaan lukien vapaaehtoistyö. Hanke tuo Forest Garden (FG) konseptin Pohjois-Tansanian. FG on monikerroksinen, integroitu maataloussysteemi joka yhdistää

Uusi hanke “Metsäpuutarhaviljelyä ihmisten ja planeetan hyödyksi” Read More »

Uusi hanke

Muutama viikko sitten Liana ja KIWAKKUKI (Naiset HIV/AIDS:ia vastaan) saivat Turun yliopiston ylioppilaskunnalta pienen apurahan hankkeeseen Moshin kaupungin läheisyyteen. Hankkeen tarkoituksena on parantaa haavoittuvien ryhmien (mukaan lukien HIV:n kanssa elävien ihmiset ja  haavoittuvista lapsista huolehtivat) toimeentuloa ja terveyttä kasvattamalla ravinteikkaampaa ruokaa. Näitä ovat vihannekset, oranssit bataatit, hedelmäpuut ja rotusiipikarja. Tämä projekti on nyt alkanut. Tohtori

Uusi hanke Read More »

Hella Lake Chalan alakoululle

A stove was completed at Lake Chala Elementary School. This was the 44th stove since October 2017 when we started working with schools in the Kilimanjaro area. (Before that, we already built a few school stoves in a Ministry stove project in Mwanga). The builders were Ndanu and Iddy. Through Liana, the funds were donated

Hella Lake Chalan alakoululle Read More »

Water tank in Kigonigoni behind Pare mountains

Vesitankki jälleen! Ndanu on juuri saapunut kouluun lopputarkastukseen, maksamaan rakentajille, kirjoittamaan lahjoittajien nimen laattaan ja lähettämään minulle paikkakoordinaatit ja valokuvia. Koulu, Kigonigonin yläkoulu, on aivan Parevuorten takana. Ja huomatkaapa, kuinka paljon puita he ovat jo istuttaneet vuosien varrella. Nyt he saavat kerätä käsienpesuvettä ja istuttaa entistä enemmän! Rohkaiseva on myös huomautus, joka muistuttaa oppilaita suojelemaan

Water tank in Kigonigoni behind Pare mountains Read More »

Puunistutusta kouluilla Mwangassa

ENGLISH BELOW…Tällä viikolla Ndanu, yhdessä ympäristöopin opettajan kanssa, veti neljällä koululla Mwangassa puunistutuskoulutukset. Aiemmin näillä kouluilla perustettiin taimitarhat. Ensimmäiset taimitarhat eivät olleet kovin onnistunut yritys, valitettavasti. Ympäristöaktiviteetit ovat ehkä vaikeimmin toteutettavia aktiviteettejä Tansaniassa. On vaikea motivoida ihmisiä tekemään ympäristötekoja, vaikka ympäristön tuhoa näkyy kaikkialla. Puuvarat hupenevat, maaperä erodoituu, maanvyöryjä tapahtuu aivan lähistölläkin (joskus asfalttitie on

Puunistutusta kouluilla Mwangassa Read More »

Hella Udangenin alakoululle / Stove for Udangeni primary school

Taas yksi koulu sai polttopuuta säästävän hellan. Luonto kiittää, koulu kiittää ja Liana kiittää! Hella rakennettiin Udangenin koululle, jolle aiemmin tänä vuonna rakennettiin myös sadevesitankki. Rakentajina toimivat Elias (Msangi) ja Iddy. Hellan kustannuksiin osallistuivat koulun lisäksi Alex, Sirpa ja Ritva. Kiitos teille! Muistakaahan, että koulut raportoivat säästävänsä 50-75% polttopuun kulutuksessa. Tämä on merkittävää ja auttaa

Hella Udangenin alakoululle / Stove for Udangeni primary school Read More »